Tuukka Ruokokoski

Tarvitsetko apua fysiikan, kemian tai matematiikan opinnoissa? Tuntuuko jokin kurssi erityisen haastavalta, tai kaipaatko selkeää selitystä tehtäviin ja teoriaan? Yksityisopetus voi auttaa hahmottamaan vaikeatkin asiat rauhassa ja omassa tahdissa.

Tarjoan laadukkaita ja oppijalähtöisiä yksityistunteja fysiikassa, kemiassa, matematiikassa sekä Excel-ohjelmiston käytössä. Minulla on kuuden vuoden opetuskokemus yliopistolta sekä lääketieteen valmennuskursseilta, ja lisäksi lähes kahden vuoden kokemus yksityisopetuksesta eri koulutusasteilla; yliopisto-, ammattikorkeakoulu-, lukio- ja peruskoulutasolla.

Opetustyylini on selkeä, rauhallinen ja johdonmukainen. Pyrin selittämään asiat vaihe vaiheelta niin, että opiskelija todella ymmärtää käsiteltävän aiheen. Tehtävien osalta tavoitteena on ratkaisun lisäksi periaatteiden ymmärtäminen. Hyvä vuorovaikutus on opetuksessani tärkeää, ja etenemme aina opiskelijan omista lähtökohdista käsin. Valmistaudun oppitunteihin huolellisesti, jotta tunnista saadaan mahdollisimman hyödyllinen ja tehokas.

Teaching also available in English

I also offer teaching in English. I can teach physics, chemistry, mathematics, and Excel clearly and confidently in English. My English teaching ability is based on strong language skills, international work experience, and natural science studies that were partly conducted in English.

Because of this background, I am comfortable explaining scientific concepts, formulas, and problem-solving methods also to students who prefer studying in English.

Koulutus

Koulutukseltani olen maisteri ja olen lähes valmistunut myös toisesta maisteritutkinnosta. Opintojeni aineyhdistelmä koostuu fysiikasta, kemiasta, matematiikasta sekä tietojenkäsittelytieteestä.

Tämä laaja yhdistelmä antaa vahvan ja monipuolisen pohjan luonnontieteiden opetukseen. Se auttaa myös yhdistämään eri aineiden sisältöjä toisiinsa, mikä usein helpottaa opiskelijoita ymmärtämään esimerkiksi fysiikan ja kemian välistä yhteyttä.

Opetettavat aineet ja tasot

Opetan fysiikkaa ja kemiaa yliopistotasolta aina peruskouluun asti. Matematiikan opetukseni sopii erityisesti ammattikorkeakoulu-, lukio- ja peruskoulutasolle.

Excelin käytössä voin auttaa sekä aloittelijoita että kokeneempia käyttäjiä. Opetus voi alkaa perusteista tai keskittyä edistyneempiin toimintoihin, kuten kaavoihin, datan käsittelyyn, analyysityökaluihin sekä tehokkaampaan työskentelyyn Excelissä.

Opetuksen toteutus

Voimme sopia opetuksesta joustavasti tilanteen mukaan. Tunnit voivat olla esimerkiksi pitkäkestoista jatkuvaa opetusta, useamman kerran kokonaisuus tai yksittäinen opetuskerta tietyn aiheen tai tehtäväkokonaisuuden läpikäymiseksi.

Tapaamiset voidaan järjestää joko kasvotusten pääkaupunkiseudulla esimerkiksi kirjastossa, muussa rauhallisessa opiskelutilassa tai opiskelijan kotona, tai vaihtoehtoisesti etäyhteydellä videopuhelun kautta. Molemmat vaihtoehdot toimivat hyvin opetuksessa.

Sovitaan tuntien kesto etukäteen. Aikamääre voi olla tarkka tai suuntaa-antava.

Valmistautuminen oppituntiin

Jotta voin valmistautua opetukseen mahdollisimman hyvin, pyydän lähettämään etukäteen tiedon käsiteltävistä aiheista, tehtävistä tai ongelmista. Voit myös lähettää kuvia tehtävistä tai kurssimateriaalista.

Näin pystyn suunnittelemaan tunnin paremmin ja käyttämään ajan tehokkaasti itse oppimisen saavuttamiseen. Pyydän nämä tiedot viimeistään edellisenä päivänä ennen tuntia.

Laskutus

En lisää hintoihin arvonlisäveroa, sillä en ole ALV-velvollinen. Tuntihinta sisältää oppitunnin lisäksi valmistautumisen, opetuksen suunnittelun, tuntien sopimisen, yritystoiminnan työajan ja kulut sekä mahdolliset matkakulut.

Laskutus tapahtuu laskutuspalvelun kautta. Samalle laskulle voidaan halutessa sisällyttää useampi oppitunti esimerkiksi kuukauden ajalta, tai vaihtoehtoisesti lasku voidaan tehdä yksittäisestä opetuskerrasta.

Palautteita opiskelijoilta

“Tänne labraan on kiva tulla, koska sä oot niin hyvä näissä asioissa”. Teknillisen fysiikan sivuaineopiskelija Aalto-yliopistossa

“Sussa on parasta se, että selität asiat niin, että mä ymmärrän ne.” Amk:n statiikan opiskelija yksityisopetuksessani

“Opin keskeiset asiat paljon nopeammin kuin itse opiskelemalla.” Lääkiksen pääsykokeeseen valmistautuva nuori kemian ja fysiikan yksityisopetuksestani

Ota yhteyttä

Jos jokin asia jäi mietityttämään tai haluat kysyä lisää opetuksesta, aikatauluista tai aiheista, voit ottaa rohkeasti yhteyttä.

Sovitaan opetuksesta tarkemmin ja nähdään yksityistunneilla!

Ystävällisin terveisin
Tuukka Ruokokoski

Natalia Everhall / Omaope Oy

Olen Natalia Everhall ja yritykseni OmaOpe Oy tarjoaa yksityisopetusta. Olen koulutukseltani luokanopettaja ja yritykseni tarjoaa pedagogisesti ammattimaista yksityisopetusta peruskouluikäisille oppilaille Helsingin, Espoo ja Vantaan alueella sekä etänä muualle Suomeen.

Olen myös nepsy- valmentaja, mikä näkyy työskentelyssäni yksityisopettajana. Opetustyylini on ratkaisukeskeinen ja kannustava. Opetuksessa painotetaan positiivisen palautteen antamista, itsetunnon vahvistamista ja yksilöllisen tuen antamista ja tuen tarpeiden tunnistamista.

Opettajana pyrin ymmärtämään lapsen tapaa oppia ja keskityn erityisesti oppilaan motivointiin, kannustavan oppimisympäristön rakentamiseen ja luottamussuhteen luomiseen oppilaan ja opettajan välille.

OmaOpe logo

Miksi OmaOpe?

OmaOpella työskentelee itseni lisäksi myös muita opettajia. Kaikki opettajat ovat päteviä luokanopettajia tai erityisopettajia. Opettajat ovat työskennelleet OmaOpella vuosia, joten opettajien vaihtuvuus on hyvin pieni, jolloin oppilaille voidaan myös tarjota koko tuen tarpeen ajan sama opettaja. Usein oppilaat ovat OmaOpen opetuksessa useita vuosia.

Viikoittaisella oppitunnilla voit varmistaa, että koulunkäyntiin liittyviin haasteisiin puututaan ajoissa ja niihin saadaan oikeanlaista tukea, jolloin oppilaan koulumotivaatio ja kouluitsetunto pysyy vahvana.

OmaOpen yksityisopetus tarjoaa tukea mm. oppimisvaikeuksiin, lukemisen ja kirjoittamisen haasteisiin, tarkkaavuuden säätelyn pulmiin, motivaatio-ongelmiin ja oppilaan ajanhallintaan liittyviin ongelmiin kuten kokeisiin lukemisen suunnitteluun. Opetusta annetaan kaikkiin peruskoulun oppiaineisiin.

Opetusaineet:

  • Matematiikka
  • Äidinkieli
  • Suomi S2
  • Fysiikka
  • Kemia
  • Englanti

Mitä OmaOpen oppitunnilla tehdään?

Oppitunti koostuu läksyistä, tulevan viikon suunnittelusta eli viikkoaikataulusta sekä kokeisiin valmistautumisesta. Jokaisesta tunnista opettaja lähettää raportin vanhemmille, missä havainnoidaan oppilaan edistymistä.

Viikkoaikataulun tekeminen auttaa oppilasta hahmottamaan, mitä viikon aikana pitäisi tehdä ja myös vähentää koulunkäyntiin liittyvää stressiä sekä auttaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta ajankäytöstä.

Viikkoaikatauluun merkitään läksyajat, kokeeseen harjoitteleminen, harrastukset ja muut mahdolliset arkiaikataulut. Onko seuraavalle viikolle tiedossa kokeita tai sanakokeita? Mikäli on, teemme lukusuunnitelman sitä varten. Erityisesti yläkouluikäisillä viikkoaikataulun tekeminen on auttanut ottamaan vastuuta kokeisiin harjoittelemisesta sekä parantanut koearvosanoja jo itsessään, kun kokeeseen on ehtinyt hyvin harjoitella.

Nepsy- valmennus

Neuropsykiatrinen valmennus eli NEPSY -valmennus on tavoitteellinen kuntoutusmenetelmä, jolla pyritään parantamaan toimintakykyä arjessa, vahvistamaan itsetuntemusta, tunnistamaan vahvuuksia sekä muuttamaan toimintaa tavoitteiden mukaisesti.

OmaOpen NEPSY  valmennus tarkastelee haasteita erityisesti oppimisen, motivaation, koulunkäynnin ja kasvatuksen näkökulmasta. OmaOpen palvelee pääkaupunkiseudulla tehden kotikäyntejä asiakkaalla. Nepsy- valmennusta voidaan myös yhdistää yksityisopetustunteihin.

Opetuspaketit:

OmaOpen asiakas voi ostaa lukukausipaketin tai erillisiä oppitunteja. Lukukausipaketti tarkoittaa, että oppitunti pidetään kerran viikossa säännöllisesti koko lukukauden ajan. Jos et halua sitoutua koko lukukaudeksi, voit ostaa viiden kerran paketin. Tämän voi käyttää miten itselleen parhaiten sopii lukukauden aikana.

Oppitunti on 60min. Oppitunnin jälkeen vanhemmat saavat raportin oppilaan edistymisestä.

Lukukausipaketti 340€ / 4.krt.

Viiden kerran paketti: 450€

Lähitunteihin lisätään 10€/oppitunti matkakorvaus. Kaikki hinnat sisältävät alv. 25.5.%.

Lisää OmaOpesta:  www.omaope.com

Taru Stenberg (TaruOpe)

Tarjoan yksityisopetusta matemaattisissa aineissa yläkoulun, lukion, ammattikorkeakoulun ja pääsykokeisiin valmistautuvien opiskelijoiden tarpeisiin. Opetus perustuu vahvaan ammattitaitoon, pitkään kokemukseen sekä yksilölliseen ohjaukseen, jossa oppilas kohdataan omista lähtökohdistaan käsin.

Tavoitteena on tukea oppilasta tavoitteidensa saavuttamisessa – olipa kyse ylioppilaskirjoituksista, pääsykokeista, läksyjen ymmärtämisestä tai oppimisen haasteiden selättämisestä.

Opetus voi tapahtua joko lähitapaamisina tai etäyhteyden kautta. Tarjolla on sekä yksityisopetusta että pienryhmäkursseja, jotka suunnitellaan huolella opiskelijan tai ryhmän tarpeiden mukaan.

Opetustarjonta

Tarjoan yksityisopetusta seuraavissa muodoissa:

  • Yksilöopetusta matemaattisissa aineissa lähiopetuksena ja etänä
  • Viikonloppukursseja lukion matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa
  • Pienryhmäopetusta (5–15 osallistujaa) esimerkiksi abikursseina
  • Yksityisvalmennusta lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkiville
  • Tukea yläkoulun, lukion ja ammattikorkeakoulun oppimiseen
  • CLIL-menetelmään perustuvaa opetusta englanniksi tai ruotsiksi

Opetuksessa hyödynnetään sekä sähköisiä että perinteisiä menetelmiä. Käytössä ovat esimerkiksi Studeon digitaaliset materiaalit, mutta myös muut oppikirjasarjat ovat hallussa ja opetusta voidaan mukauttaa helposti käytössä olevien materiaalien mukaan.

Tietoa minusta

Olen koulutukseltani materiaalikemian diplomi-insinööri ja minuilla on matemaattisten aineiden opettajan pätevyys yläkoulussa ja lukiossa. Minulla on yli 20 vuoden kokemus nuorten opettamisesta virkatyössäni ja olen toiminut ammattimaisena yksityisopettajana vuodesta 2017 lähtien.

Opetustyössäni korostuvat selkeys, kannustavuus ja oppimisen ilon tukeminen. Erityisesti minulla on kokemusta oppijoista, joilla on erityistarpeita tai haasteita oppimisessa. Lisäksi olen toiminut valmentajana useille lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkineille opiskelijoille, joista moni on saavuttanut tavoitteensa.

Opetan suomen lisäksi sujuvasti englanniksi sekä ruotsiksi. Minulla on yli 15 vuoden kokemus CLIL-opetusmenetelmästä, jossa opetusta annetaan osittain tai kokonaan vieraalla kielellä.

Palveluihini kuuluu myös erilaisia kursseja.

Kurssit ja ajankohtaiset koulutukset

Seuraavat kurssit ovat parhaillaan toteutumassa tai suunnitteilla:

Lukion kemian intensiivikertauskurssi järjestetään pitkänä viikonloppuna. Kurssi soveltuu erityisesti abiturienteille, jotka haluavat varmistaa osaamisensa ennen ylioppilaskirjoituksia.

Lyhyen matematiikan kertauskurssi on suunnitteilla elokuun lopulle tai syyskuun alkuun. Kurssi sopii kaikille, jotka valmistautuvat syksyn ylioppilaskokeeseen.

Fysiikan kertauskurssi on suunnitteilla alkavaksi tammikuussa 2026. Kurssin tarkempi aikataulu ja sisältö vahvistetaan myöhemmin kysynnän mukaan.

Katso tarkemmin nettisivuiltani!

Hinnasto

Opetuksen hinta vaihtelee mm. sen mukaan, onko kyseessä etäopetus vai lähiopetus. Hinnat alla:

Etäopetus verkossa

Etäopetus tapahtuu Zoom-alustan kautta. Tunnit hyödyntävät tehokkaita digitaalisia työkaluja, kuten yhteistä piirtoalustaa ja ruudunjakoa. Näiden avulla oppitunti on vuorovaikutteinen ja visuaalisesti selkeä.

Oppitunnin hinta ja paketit:

  • Yksittäinen etätunti 60 min: 53 €
  • 5×60 min (kuukausiasiakas): 250 €
  • 10×60 min (lukukausiasiakas): 490 €

Etätunnit sopivat hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Minulla on laaja kokoelma oppikirjoja ja digitaalisia sisältöjä valmiina, joten usein myös sinun kirjasi löytyy jo hyllystäni. Jos ei, voit lähettää tehtävät tai kysymykset etukäteen, jolloin oppitunti on entistä kohdennetumpi ja tehokkaampi.

Oppitunnin aktiivinen osuus kestää noin 45 minuuttia, jolloin keskitytään intensiivisesti opetukseen ja oppimiseen.

Lähiopetus opettajan kotona

Lähiopetus toteutetaan rauhallisessa opetusympäristössä kotonani. Tällöin vuorovaikutus on välitöntä ja minun on helppo havainnoida oppilaan reaktioita ja tunnetiloja, jotka voivat vaikuttaa oppimiseen.

Lähiopetuksen hinnat:

  • Yksittäinen oppitunti 60 min: 53 €
  • 5×60 min (kuukausiasiakas): 250 €
  • 10×60 min (lukukausiasiakas): 490 €

Tutustumistunnin avulla voit kokeilla, sopisiko lähiopetus sinulle. Oppitunnista noin 45 minuuttia on tehokasta ja tavoitteellista työskentelyä.

Lähiopetus oppilaan kotona (Turun alue)

Joissain tilanteissa oppitunnille lähteminen tai etäosallistuminen ei ole mahdollista. Erityistilanteissa tarjoan lähiopetusta myös oppilaan kotona. Tämä vaihtoehto sopii esimerkiksi silloin, kun liikkuminen on rajoitettua, aikataulu on erityisen tiukka tai kun kodin ympäristö on muuten tärkeä osa oppimistilannetta.

Hinta oppilaan kotona järjestettävälle opetustunnille on:

  • 60 min: 67 €

Hintaan sisältyy kotiopetuslisä, joka kattaa siirtymisiin kuluvan ajan ja matkakustannukset Turun alueella. Myös tässä opetustavassa tehokkaan opetuksen kesto on noin 45 minuuttia.

Lähiopetus ryhmässä (2–4 oppilasta opettajan kotona)

Ryhmäopetus tarjoaa mahdollisuuden oppia yhdessä, jakaa oivalluksia ja kehittää matemaattista ajattelua vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Esimerkiksi sisarukset tai ystävykset voivat hyötyä tästä opetusmuodosta.

Ryhmäopetuksen hinta:

  • 60 min: 73 € (ryhmälle yhteensä)

Ryhmäopetus sopii erityisen hyvin niille, jotka kaipaavat yhteistä tekemistä ja vertaistukea oppimiseen. Myös ryhmäopetuksessa tehokas oppimisaika on noin 45 minuuttia.

Peruutusehdot

Kaikkia opetustilanteita koskevat samat peruutusehdot:

  • Mikäli oppilas ei saavu paikalle 15 minuutin kuluessa ilman ilmoitusta, veloitetaan koko oppitunnin hinta.
  • Saman päivän aikana tehdystä peruutuksesta veloitetaan 50 % tunnin hinnasta.
  • Edellisen päivän aikana tai aikaisemmin tehdyt peruutukset ovat maksuttomia.

Yritykseni tausta

Toiminimeni on perustettu maaliskuussa 2018 tukemaan oppilaita, joita en tavoita virkatyössäni koulun opettajana. Yrityksen y-tunnus on 2890403-6.

Laskutus onnistuu sähköpostilaskulla, käteisellä tai MobilePay-maksulla. Henkilötietojen käsittelyä koskeva seloste on saatavilla pyynnöstä.

Yhteystiedot ja ajanvaraus

Ota yhteyttä ja sovi yksityisopetuksesta tai kurssiosallistumisesta:

Puhelin: 040 066 9568
Sähköposti: tarupalvelu@gmail.com

Opetus järjestetään sopimuksen mukaan joko etänä tai lähitapaamisena. Voit kysyä lisää eri kursseista tai varata yksityisopetusta ottamalla suoraan yhteyttä.

TaruOpe
Taru Stenberg

Henkka Metsälä

Yksityisopetusta Espoossa ja etänä koko Suomeen

Tarjoan henkilökohtaista ja tuloksellista yksityisopetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa kaikenikäisille oppijoille – alakoululaisista aina korkeakouluopiskelijoihin asti. Voit osallistua opetukseen paikan päällä Espoossa ja lähialueilla tai helposti etäyhteyden kautta mistä päin Suomea tahansa.

Etäopetus mahdollistaa joustavan oppimisen juuri silloin kun se sinulle tai oppilaalle parhaiten sopii, eikä sijainti tai aikataulut rajoita tehokasta oppimista.

Yksilöllistä tukea kaiken tasoisille opiskelijoille

Opetukseni keskiössä on oppilas: hänen tarpeensa, vahvuutensa ja haasteensa. Jokaiselle laaditaan oma opetussuunnitelma – oli kyseessä sitten peruskoulun jakolaskujen harjoittelu, lukion analyysikurssin kertaaminen tai korkeakoulun differentiaaliyhtälöihin perehtyminen. Tavoitteena ei ole vain kokeen läpäisy, vaan ymmärryksen rakentaminen, joka kantaa myös tulevaisuuden opinnoissa.

Moni on tullut tunnille epävarmana ja jännittyneenä, mutta jo muutamassa tapaamisessa on alkanut näkyä muutos: kasvanut itsevarmuus, paremmat arvosanat ja ennen kaikkea oivalluksen ilo. Tämä on työni palkitsevin puoli.

Kokenut ja kannustava opettaja

Olen filosofian maisteri ja olen opiskellut matematiikkaa ja kemiaa Helsingin yliopistossa. Lisäksi olen täydentänyt osaamistani kasvatustieteellisillä opinnoilla Jyväskylän yliopistossa. Minulla on pitkä kokemus yksityisopettajana toimimisesta, ja olen opettanut satoja oppilaita eri koulutusasteilta. Kahden lapsen isänä minulla on myös henkilökohtainen ymmärrys siitä, kuinka tärkeää on löytää oikea tapa motivoida ja tukea nuorta oppijaa.

Opetustyylini on rauhallinen, selkeä ja kannustava. Pidän tärkeänä sitä, että oppimisympäristö on turvallinen ja luottamuksellinen – paikka, jossa saa kysyä ja erehtyä.

Joustavat opetustavat ja -paikat

Tunnit voidaan pitää oppilaan kotona, julkisessa tilassa kuten kirjastossa tai täysin etänä. Käytän etäopetuksessa tehokkaita digityökaluja, joiden avulla opetustilanne on lähes yhtä vuorovaikutteinen kuin lähiopetuksessa.

Monet oppilaat hyötyvät erityisesti siitä, että opetus voidaan taltioida tai tehtävät voidaan käydä läpi uudelleen myös tuntien ulkopuolella.

Tarvittaessa opetus onnistuu sujuvasti myös ruotsiksi tai englanniksi.

Selkeä hinnoittelu ja tyytyväisyystakuu

Opetuksen hinta on:

60 minuuttia: 52€, mutta käytännössä opetusaika on 70 minuuttia: 60 €

Tarjoan opetukselle täyden tyytyväisyystakuun – jos oppilas tai huoltaja ei ole tyytyväinen oppituntiin, siitä ei veloiteta maksua. Tämän avulla haluan varmistaa, että jokainen asiakas kokee saavansa opetuksesta selkeää hyötyä ja arvoa.

Kenelle opetus sopii?

Olen auttanut opiskelijoita seuraavista ryhmistä:

  • Ala- ja yläkoululaiset, joilla on haasteita peruslaskutaidoissa tai motivaation kanssa
  • Lukiolaiset, mukaan lukien lyhyt, pitkä ja IB-matematiikka – etenkin yo-kokeisiin valmistautuminen
  • Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat, jotka tarvitsevat lisäapua matematiikassa, fysiikassa tai kemiassa
  • Korkeakouluopiskelijat, mm. tilastotieteen, differentiaaliyhtälöiden tai todennäköisyyslaskennan kanssa
  • Aikuisopiskelijat ja pääsykokeisiin valmistautuvat, joille tarvitaan tehokasta ja käytännönläheistä kertausta

Oletpa sitten nuori oppilas tai aikuinen, joka kaipaa varmuutta lukuihin – opetuksesta tehdään sinulle sopiva kokonaisuus.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Jos haluat osaavaa, ystävällistä ja tavoitteellista opetusta, ota rohkeasti yhteyttä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin ja voimme sopia ensimmäisestä tunnista ilman sitoutumista.

📞 045 120 8668
✉️ matematiikanopetus@hotmail.com
🌐 www.mathelp.fi

Tervetuloa oppimaan – jokainen oppii, kun opetustapa on oikea.

Ystävällisin terveisin,
Henkka Metsälä

Asta Lindgren

Tapaamisten aikana etsitään, ratkaisukeskeisiä menetelmiä apuna käyttäen, muutosta asiakkaan toivomaan asiaan sekä edistetään asiakkaan omaa ajattelua ja hyödynnetään hänen potentiaaliaan ja voimavarojaan omia tavoitteita kohti pääsemiseksi. Tämä sopii hyvin sekä peruskoulun että lukion opiskelijoille, mutta myös ammattiin opiskeleville, aikuisopiskeijoille, opinnäytetyönsä parissa kamppaileville tai muuten arjen hallinnan haasteita pohtiville ja elämään muutosta haluaville.

Pitkä kokemukseni erityisluokanopettajan työstä sekä ala- että yläkoulussa antaa valmiudet tukea opinnoissa hyvin monissa eri oppiaineissa. Sekä peruskoulun oppilaat että myös muiden oppilaitosten opiskelijat voivat hyötyä itselle sopivien opiskelutekniikoiden kartoittamisesta ja harjoittelemisesta. Joskus opintojen eteneminen takkuaa ja motivaatio on hukassa. Jo muutama yhteinen pohdintahetki voi auttaa jumeissa eteenpäin. Yhdessä voidaan hahmotella juuri sinulle sopivia opiskelurutiineja.

Elämäni tärkein oivallus on ollut se, kuinka jokainen meistä tarvitsee välillä tukea löytääkseen omat voimavaransa uudelleen. Olen yli 30 vuoden ajan auttanut ihmisiä kohtaamaan suurimmat haasteensa – sellaiset hetket, joissa epävarmuus ja uupumus valtaavat mielen tai elämän suunta on hukassa. Minulle on aina ollut tärkeää luoda ympäristö, jossa jokainen voi tulla kuulluksi ja kohdatuksi juuri omana itsenään.

Työni aikana olen saanut todistaa, kuinka ihmiset löytävät piilossa olleet voimavaransa ja kykynsä nähdä uuden suunnan elämässään. Minua inspiroi erityisesti ratkaisukeskeisyys – usko siihen, että jokaisessa meissä on jo ne palaset, joita tarvitsemme muutoksen tekemiseen. Ennen kaikkea olen oppinut, että paras tapa auttaa on kuunnella ja auttaa ihmistä näkemään oma potentiaalinsa.

Toimin Astella omaa polkua -mallin mukaisesti. Se on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen työote, jonka taustateorioina vaikuttavat myös traumainformoitu työote ja dialogisuus. Malli sai alkunsa vaikeasti oireilevien yläkouluikäisten oppilaiden pienryhmässä.

Minulla oli mahdollisuus lähteä luomaan uudenlaista toimintaa yläkouluun, jossa olin työskennellyt siinä vaiheessa jo 17 vuoden ajan erityisluokanopettajana pienryhmässä. Minulta löytyi sopivaa osaamista, kiinnostusta ja innostusta lähteä luomaan sairaalakoulutyyppistä ryhmää.

Työparikseni halusin ihmisen, jolta löytyisi samanlainen motivaatio asiaan. Niinpä löysin työparikseni Ellan. ja yhdessä loimme AstElla omaa polkua -mallin. Tästä löytyy lisää tietoa nettisivuiltamme www.astellaomaapolkua.fi.

Koulutukseni

KM, erityisluokanopettaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja valmentaja, Nuotti-valmentaja (Kelan ammatillista kuntoutusta 16-29 -vuotiaille nuorille), Muksuoppi-ohjaaja ja työnohjaaja (koulutuksessa).

Erityisvahvuutenani on toisen ihmisen välittävä kohtaaminen ja kuunteleminen. “Koen olevani omimmillani silloin, kun voin auttaa ihmistä eteenpäin.”

Asta on empaattinen ja hyvä kuuntelija, joka voivottelun sijaan auttaa näkemään mahdollisuuksia ja ratkaisuja.

-Nainen 39 v

Se, kuinka aidosti ja lämpimästi Asta kohtasi minut joka tapaamisella, teki minuun suuren vaikutuksen. Hänellä on erityisen hyvä kyky haastaa ajattelua niin, että uusia oivalluksia todella syntyy itselle.

-Nainen 44 v

Sijanti ja saavutettavuus

Työhuoneeni sijaitsee Raisiossa, mutta voimme tavata myös muussa yhdessä sovitussa paikassa. Työhuone sijaitsee katutasossa ja sinne on helppo tulla busseilla, jotka pysähtyvät noin 200 m:n päässä. Myös 3h:n kiekkopaikkoja löytyy runsaasti vierestä.

Asta Lindgren
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja valmentaja
Nuotti-valmentaja,
Erityisluokanopettaja,
Työnohjaaja-koulutuksessa

Matikkakeisari

Olen Miitre, päätoiminen matematiikan ja fysiikan yksityisopettaja sekä Matikkakeisari Oy:n perustaja. Asiakkaani ovat pääosin lukiolaisia ja teknisten alojen amk-opiskelijoita.

Vahvuutenani on tehokkaiden ja kompaktien opetuspakettien suunnittelu, joilla heikostakin lähtötasosta päästään nopeasti ylöspäin. Tunnit perinteisenä opetuksena toimistolla Turun Logomossa tai etäyhteydellä asuinpaikastasi riippumatta.

Koulutus ja työkokemus

Valmistuin filosofian maisteriksi Åbo Akademista 2017 pääaineena matematiikka, sivuaineina fysiikka ja tietojenkäsittely. Hallitsen erinomaisesti myös ruotsin kielen, ja olen suorittanut kasvatustieteen perusopinnot.

Työskentelen nykyisin päätoimisesti matematiikan ja fysiikan yksityisopettajana omassa yrityksessäni. Opetuskokemukseni on 1500-2000 oppituntia vuodessa, sisätäen pääasiassa lukion ja ammattikorkeakoulun matematiikkaa.

Aiemmin olen työskennellyt data-analytiikan parissa rahoitusalalan yrityksessä.

Palvelut

  • Perusasteen ja lukion tukiopetus
  • Yo-valmennukset
  • AMK- ja yliopistokurssien tukiopetus
  • Pääsykokeisiin valmentava matematiikan opetus

Hinnasto

Oppitunnit yksittäin 45 € / 60 min (sis. alv)

Paketit ja kesätunnit edullisemmin

Uuden asiakkaan tutustumistunti 19 € / 60 min

Maksuton 30 min aloituspalaveri

Yhteys

+358452788491
miitre@matikkakeisari.fi

Verkkosivut

matikkakeisari.fi

Noora Hermansson

Erityisopettajan yksityisopetus etänä – Parempia oppimistuloksia ja huoletonta kouluarkea

Olen Noora, erityisopettaja, ja autan sinua tai lastasi voittamaan oppimisen haasteet ja löytämään oppimisen ilon! Tarjoan yksityisopetusta useissa eri oppiaineissa peruskoulusta korkeakouluun. Opetukseni keskiössä on oppiainesisältöjen lisäksi erilasissa oppimisvaikeuksissa tukeminen sekä motivaation, itsetunnon ja opiskelutaitojen vahvistaminen.

Yksityisopetuksessani saat mm. apua läksyihin, tukea kokeisiin valmistautumisessa sekä ohjausta tehokkaiden opiskelutekniikoiden käyttämiseen. Suunnittelen opetuksen vastaamaan aina 100% sinun tai lapsesi tarpeisiin ja tavoitteisiin. Opetukseni on selkeää ja lempeää – selitän asiat rauhallisesti ja ymmärrettävästi ilman turhaa teknistä jargonia.

Ota yhteyttä, niin tarjoan maksuttoman ohjaustuokion, jossa kartoitan sinun tai lapsesi oppimistarpeet, vahvuudet ja tavoitteet, annan tukisuositukset ja luon yksilöllisen oppimissuunnitelman!

Yhteistyö Nooran kanssa oli todella helppoa ja mutkatonta. Tyttäremme tarvitsi lisäopetusta peruskoulun viimeisellä luokalla nostaakseen arvosanoja lukioon hakua varten. Noora opetti mm. matematiikkaa, ruotsia ja biologiaa. Tasokkaan opetuksen lisäksi Noora osasi ottaa huomioon tyttäremme virkeystason ja käydä asioita tarvittaessa rauhallisempaan tahtiin. Voin suositella Nooraa lämmöllä!

– 9. luokkalaisen vanhempi

Opetus, aikataulut ja yhteydenpito on sujunut sovitusti! Lukiossa opiskeleva nuori on saanut hurjan paljon apua opetuksesta. Hänen arvosanansa ovat parantuneet ja mikä tärkeintä, niin itseluottamus kieltenopiskeluun on kasvanut. Uskon sen kantavan myös tulevaisuudessa! Voimme lämpimästi suositella Nooraa avuksi lukiongelmista kärsivän nuoren opiskeluun!

– lukiolaisen vanhempi

Opetus on ollut todella tasokasta ja innostavaa ja juuri lapsen tarpeisiin räätälöityä. Lapsi on osallistunut oppitunneille mielellään, vaikka oppiaineen kanssa on muuten ollut hankaluuksia koulussa ja kotonakin. Opettajana Noora on lämmin, turvallinen ja osaa hienosti kohdata arankin lapsen. Koulussa on myös huomattu positiivinen kehitys ja kokeesta lapsi saikin parhaan arvosanan tähän mennessä, huippujuttu! Nooran kanssa yhteistyö on ollut helppoa.

– 4. luokkalaisen vanhempi

Tarjoan myös yksityistä suomen ja englannin kielen opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille oppijoille eri tarpeisiin. Luon sinulle oman yksilöllisen opetussuunnitelman tavoitteidesi ja tarpeidesi pohjalta. Opetukseni avulla voit mm.

  • kehittää työelämän englantiasi
  • ylläpitää lastesi suomen kielen taitoa ulkomailla
  • saada itsevarmuutta vieraalla kielellä puhumiseen
  • opiskella suomen kieltä alusta alkaen muuttaaksesi Suomeen

Englannin ja suomen yksityisopetukseni on monipuolista ja innostavaa. Käytämme tasoosi sopivaa materiaalia oppikirjoista videoihin, podcasteihin, blogeihin ja uutisartikkeleihin ajankohtaisista ja sinua kiinnostavista aiheista. Harjoittelemme kattavasti eri taitoja tekemällä kirjoitus-, kuuntelu- ja keskustelutehtäviä – mikä ikinä tukeekaan tavoitteitasi.

Lisää osaamisestani ja palveluista löydät tästä!

Löydät minut kotisivuiltani ja somesta:

Hinnasto:

  • 45 min: 69 €
  • 10 x 45 min: 620 € (-10 %)
  • 20 x 45 min: 1 170 € (-15 %)
Yksityisopettajat kuvake
Yksityisyydensuojan yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut palatessasi verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot ovat sinulle mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.